Varhaiskasvatuksen opettajan määraikainen tehtävä ajalle 1.8.2025-31.7.2026
Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2025-31.7.2026.
Salon varhaiskasvatuksessa rakennamme yhdessä onnellisen lapsuuden hyväksyvässä ilmapiirissä nauttien arkipäivän leikeistä, elämyksistä ja oppimisen ilosta.
Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa varhaiskasvatuksen pedagogisesta suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmänsä osalta ja johtaa tiiminsä pedagogista työtä.
Ensisijainen sijoituskohde on Palometsän päiväkoti.
Miksi Salon kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin töihin?
Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Pidämme huolta, että henkilöstömme voi hyvin ja jokainen pystyy kehittämään omaa osaamistaan. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.
Etuina tarjoamme muun muassa:
- koulutusmahdollisuuksia
- tyky-rahaa Smartumin kautta
- maksuttomia ohjattuja liikuntaryhmiä
- ruokailun edulliseen henkilökuntahintaan
- vaateraha (100 €) maksetaan koko toimintavuoden (elokuu-heinäkuu)
töissä oleville vuosittain
Koulutusmyönteisenä työnantajana tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Panostamme hyvään johtajuuteen. Salon kaupunki on savuton työpaikka.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen tai varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen (75 §) mukainen kelpoisuus.
Tehtävässä tarvitaan laaja-alaista pedagogista varhaiskasvatuksen osaamista sekä hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Tehtäväkohtainen palkka on 2637,11- 2945,73 €/kk. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaneille maksetaan erillislisä (88,46 €/kk). Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulle voidaan maksaa virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti työkokemukseen perustuvaa lisää. Meillä maksetaan myös henkilökohtaista lisää kaikille, joiden palvelussuhde on kestänyt yli 6 kuukautta.
Työsuhteeseen valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lisäksi työntekijältä vaaditaan tuberkuloosiselvitys (tartuntatautilaki § 55). Tartuntatautilaki 55§ velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen palvelussuhteen alkua.
Koeaika on puolet määräaikaisen palvelussuhteen kestosta, mikäli työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.
Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Eija Kilpi, eija.kilpi@salo.fi, 044 778 7952.
Haku tehtävään päättyy 17.7.2025 klo 12.00. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana päiväkoti Mesikämmenessä.
https://salo.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/

Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Eija Kilpi, eija.kilpi@salo.fi, 044 778 7952
Salo on reilun 50 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Salon kaupungin palveluksessa on noin 1500 eri alan ammattilaista. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista. Olemme koulutusmyönteinen työnantaja - tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Panostamme hyvään johtajuuteen.
Sijaintimme on erinomainen – moottoritietä Turusta hurauttaa Saloon reilussa puolessa tunnissa ja pääkaupunkiseudulta reilussa tunnissa.
Salossa voit asua kätevästi keskellä kaupunkia ja palveluita, luonnonläheisellä asuinalueella omakotitalossa tai rivitalossa, puhtaassa maalaismaisemassa tai vaikkapa ruukkikylän idyllissä. Salosta saat omakotitalon samaan hintaan kuin Helsingistä yksiön. Salossa liikkuminen on ruuhkatonta ja paikoitus maksutonta. Pienen kaupungin arki on sujuvaa ja suuren kaupungin edut ovat saatavilla.
Lisätietoja Salon kaupungista: www.Salo.fi
Lue lisää Salon kaupungista työnantajana: www.Salo.fi/rekrytointi
Lisätietoja Saloon muuttaville, tutustu muun muassa muuttajatarinoihin: www.Saloon.fi
Tule rakentamaan kanssamme Salosta entistä toimivampaa kaupunkiyhteisöä - kestävän menestyksen kotia. Tervetuloa töihin Saloon – me odotamme jo sinua!
Location
Sahrankatu 3
24100 Salo
Other Information description
Salon kaupunki
Salon kaupunki
Salon kaupunki
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Kuntarekry
FCG Finnish Consulting Group Oy
Open cookie settings
browser-warning-description