Lappeenrannan kaupungin varhaiskasvatuksen päiväkoteihin on haettavana varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuuksia toimintakaudelle 2025-2026.
Tehtäviä on kaikilla varhaiskasvatuksen alueilla eli Joutseno-Lauritsalan alueella, Kesämäen alueella, Kimpisen alueella ja Sammonlahden alueella.
Sijaisuudet ovat kestoltaan pääsääntöisesti 31.12.2025 saakka tai 31.5.2026 saakka.
Työaika on 38,25 h/viikko.
Toivomme, että sinulla on kokemusta varhaiskasvatuksen lastenhoitajan työstä. Pidämme tärkeänä lasten osallisuutta tukevaa, yhteisöllistä ja kehittävää työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Henkilöstölle on tarjolla maksutonta täydennyskoulutusta myös omalla paikkakunnalla. Henkilökunnan hyvinvoinnista huolehdimme muun muassa kehittämällä työolosuhteita ja järjestämällä perehdytystä ja tarvittaessa työnohjausta.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 mukaan.
Tehtävissä noudatetaan koeaikaa.
Hakemukset tulee tehdä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.
Hakuaika päättyy 2.6.2025 klo 15.
Haastatteluun voidaan kutsua ja valituksi voi tulla vain hakija, joka on toimittanut hakemuksen hakuajan päättymiseen mennessä.
Haastattelut ovat mahdollisimman pian hakuajan päättymisen jälkeen. Haastatteluun valitun tulee esittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset haastattelutilanteessa.
Ennen työsopimuksen tekemistä tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikostaustaote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 504 / 2002) sekä alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Lappeenrannan kaupungin varhaiskasvatuksen päiväkoteihin on haettavana varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuuksia toimintakaudelle 2025-2026.
Tehtäviä on kaikilla varhaiskasvatuksen alueilla eli Joutseno-Lauritsalan alueella, Kesämäen alueella, Kimpisen alueella ja Sammonlahden alueella.
Sijaisuudet ovat kestoltaan pääsääntöisesti 31.12.2025 saakka tai 31.
Haastatteluun voidaan kutsua ja valituksi voi tulla vain hakija, joka on toimittanut hakemuksen hakuajan päättymiseen mennessä.
Haastattelut ovat mahdollisimman pian hakuajan päättymisen jälkeen. Haastatteluun valitun tulee esittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset haastattelutilanteessa.
Ennen työsopimuksen tekemistä tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikostaustaote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 504 / 2002) sekä alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
http://www.lappeenranta.fi
http://www.lappeenrantaan.fi
Joutseno-Lauritsalan aluejohtaja Riikka Räihä, puh. 040 183 4452 tai sähköposti riikka.raiha@edu.lappeenranta.fi (pois viikon 21)
Kesämäen aluejohtaja Anu Lindgren-Kilpiä, puh. 040 523 4524 tai sähköposti anu.lindgren-kilpia@edu.lappeenranta.fi
Kimpisen aluejohtaja Merja Könönen, puh. 040 529 2504
tai sähköposti: merja.kononen@edu.lappeenranta.fi
Sammonlahden aluejohtaja Heli Puhakainen, puh. 040 192 3990
tai sähköposti: heli.puhakainen@edu.lappeenranta.fi
Kaupungin organisaatio jakautuu konsernihallintoon, hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialaan sekä kaupunkikehityksen toimialaan. Kaupunkikonserniin kuuluu lisäksi yhtiöitä ja yhteisöjä. Kaikkiaan organisaatiossa työskentelee noin 2100 osaajaa.
Lappeenrannan kaupunki on savuton työpaikka.
Location
Villimiehenkatu 1
53100 Lappeenranta
Other Information description
Lappeenrannan kaupunki
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Lappeenrannan kaupunki
Lappeenrannan kaupunki
Lappeenrannan kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Kuntarekry
FCG Finnish Consulting Group Oy
Open cookie settings
browser-warning-description