Haetaan henkilökohtaista avustajaa MS-tautia sairastavalle naistyönantajalle, Alajärvelle.

Töitä on 2-3 viikonloppua kuukaudessa. Työaika 6h/pvä.
Myös toisen avustajan sijaistaminen.
Työtehtävinä on kodinhoitotehtäviä, ruoanlaittoa, leipominen, avustaminen pukeutumisessa, wc-toiminnoissa ja peseytymisessä sekä lääkärikäynneillä mukana oleminen ja avustaminen uimahallilla.
Työnantajalla on apuvälineenä kattonosturi ja pyörätuoli, joten työtehtävänä on myös avustaminen liikkumisessa ja siirtymisissä.
Työ edellyttää hyvää fyysistä kuntoa ja työtehtävät vaativat joustavuutta.
Alan tuntemus katsotaan eduksi.
Taloudessa on kissoja.
Työnantaja on Heta-liitossa.
Työhön perehdytetään.
Työnantaja edellyttää koronarokotuksia.
Työnantaja kuuluu HETA-liittoon eli työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta.
Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydettyä.
Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.

Lisätietietoja numeroista: 040-548 5513 Juha tai 040-966 0077 Jaana
Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus auttaa työnantajia rekrytoinneissa.
Location
-
62900 Alajärvi
Other Information description
Yksityinen työnantaja
yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Kuntarekry
FCG Finnish Consulting Group Oy
Open cookie settings
browser-warning-description